Anoreksia on sairaus, joka on tullut tunnetuksi muodin mukana. Tämä on taas aiheuttanut sen, että monet pitävät anoreksiaa elämän tapana ja ihailevat sitä. Nämä henkilöt kutsuvat itseään Pro anoiksi ja eivät myönnä anoreksian olevan sairaus. Mielestäni pro anat toimivat todella hyvänä esimerkkinä nykyajan oudosta kauneusihanteesta.

Millainen sairaus anoreksia on?

Anoreksiaa sairastavat ihmiset näkevät itsensä lihavina riippumatta siitä, kuinka laihoja he ovat todellisuudessa. Tämän takia sairauden aikana ihmiset pyrkivät rajoittamaan syömistään, jotta pystyisivät laihtumaan mahdollisimman paljon. Aliravitsemus aiheuttaa anorektikoille masennusta ja kognition alenemaa. Kaiken tämän lopussa odottaakin kuolema, jos sairaus pääsee kestämään liian pitkään.

Myönnän olevani itsekin laiha, mutta en ole koskaan sisäistänyt ihmisten halua päästä niin laihaksi, että he tapattavat itsensä. Suurin syy tähän kaikkeen onkin nykyajan vääristynyt kauneusihanne.

Onneksi monet suunnittelijat ovat tajunneet anoreksian vaarallisuuden ja ovat ruvenneet ajamaan normaalipainoisten mallien etuja.

Vähän aikaa sitten JWT mainostoimisto alkoikin pyörittämään ympäri maailmaa anoreksian vastaista kampanjaa nimeltään “Fashion claims another victim”

Toimisto: JWT, Milan
Copywriter: Alex Brunori
AD: Fabio Anzani
Valokuvaaja: Joan Garrigosa

Aluksi haluankin mainita, että näkemyksemme todellisuudesta ovat ja tulevat olemaan erilaiset.

Sitten itse asiaan. Kuten varmaan tiedätkin jo, että aistimme kertovat meille sen miltä mikäkin näyttää, tuntuu, tuoksuu, maistuu yms. Tiedät varmaan myös sen, että eri ihmisillä ja lajeilla on erilaiset aistit, joten kaikkien meidän kuva todellisuudesta on rajallinen. Oletammekin totuuden olevan sitä mitä aistimme meille kertovat. Jos näemme punaisen kynän, niin pidämme sitä punaisena, kun taas värisokea pitää kynää harmaana. Jos värisokea on eristäytynyt muista ihmisistä, eikä saa tietää väreistä, niin hänen todellisuudessaan kynät ovat harmaita. Kumman todellisuus on siis väärässä?

Mielestäni kummatkin ovat väärässä, sekä oikeassa. Rajallisten aistien takia emme voi löytää täysin objektiivista totuutta. Siksi kukaan ei voikaan havaita todellisuudesta muita kuin havaintoja. Voimme myös ruveta vertaamaan todellisuuksia, mutta silloin, kun totuudellisuuden selvittäminen edellyttää jonkunlaisia vertauksia, onkin epäselvää, onko hallussamme enää mitään totuuksia.

Totuusrealitivistin mielestä kaikki totuudet ovat vain totuuksia eri näkökulmista. Ihminen joka kokee todellisuuden erilaisena kuin muut on monesti muiden mielestä hullu, taikka outo. Mielestäni nämä ihmiset eivät ole sen enempää oudompia kuin värisokeatkaan. Siksi lainaankin Sigmund Freudin määritelmää mielenterveydestä: “Mielenterveys on kyky rakastaa ja kyky tehdä työtä” Lisään vielä yhden mielenterveyden määritelmän “Mielenterveys on henkinen tila, johon kuuluvat itsetunto, itsenäisyys, sopeutumis-, toiminta- ja ongelmanratkaisukyky sekä kyky tyydyttäviin ihmissuhteisiin ja virkistäytymiseen”

Joten jos koet asvaltin pehmeänä ja taivaan punaisena, et välttämättä ole mielenvikainen, vaan koet todellisuuden eritavoin kuin muut. Siksi monet kuvataiteilijat viestivätkin töidensä kautta omat tuntemukset todellisuudesta. Näistä töistä voidaankin nähdä miten todellisuus taipuisi ilman aistien aiheuttamia havaintoja.

Asiaa sivuten lisäänkin loppuun linkit kahden todella taitavan mattemaalajan sivuille. Molempien töistä löytyy vahvat näkemykset erillaisista todellisuuksista.

Kohtaaminen meni alkuvaikeuksien jälkeen yllättävän mutkattomasti, vaikka veikin tuhottomasti aikaa. Suurimmat ongelmat tekovaiheessa tuli CSS:n kanssa, mutta onneksi Tuomo tarjosi auttavan kätensä ja saimme blogin pystyyn.

Ensimmäiseksi blogin valmistumisen jälkeen lupasin itselleni, että en kirjoita elämäni arkisista tapahtumista, vaan keskityn tässä blogissa designiin, elokuviin, valokuvaukseen sekä taiteeseen.

Tämän seurauksena halusinkin pyhittää tämän ensimmäisen bloggauksen valokuvaukselle ja vanhuuden pohdinnalle. Niinpä kerronkin teille mukavan pikku tarinan tiistaisesta kuvausreissustani Hyvinkäällä.

Reissun ideana oli mennä kuvaamaan erästä Kone Oy:n suurta pamppua ja se vaikutti oikein mielenkiintoiselta. Kunnes saavuin itse kuvauspaikaille ja koin järkytyksenä kiireellisen 20 minuutin aikataulun, sekä kuvauspaikkojen puuttumisen. Pienimuotoisen alkujärkytyksen jälkeen rupesin etsimään noita kuvauspaikkoja, mutta valitettavasti ei mennyt kauaakaan, kunnes kuulin legendaarisen lausahduksen ”noniin, otetaas ne kuvat jo pois alta”. Niinpä jouduinkin tyytymään muutamaan kasvokuvaan aulassa ja hoitamaan tuonkin suorituksen aika juosten kusten.

Herra oli muuten mukava ja tässä olisi yksi kuva hänestä:

Kuvaussession jälkeen olin rehellisesti sanottuna vähän pettynyt. Tiesin, että paremmalla aikataululla olisin saanut herrasta edustavammat ja paremmat kuvat aikaan. Tuosta päästäänkin pienellä aasinsillalla siihen miksi aika on arvokkaampaa kuin raha.

Mietin tuota vanhaa viisautta illalla enemmän ja samalla ymmärsin miksi koin vanhempien ihmisten valokuvaamisen niin palkitsevana. Syy tähän kaikkeen on heistä heijastuva kiirreettömyys ja lempeys, mikä nykyisin puuttuu nuorista aikuisista.

Kiirehdimme liikaa lyhyttä elämäämme ja samalla kasvatamme pikku hiljaa stressiä koulun, työn ja rahan kautta. Tietenkin nuo asiat motivoivat meitä, mutta ne myös syövät pahasti aikaamme.

Olemmekin ajautumassa siihen, että 20-vuotiaat nuoret tuntevat stressiä tulevaisuudestaan ja 40-vuotiaat keski-ikäiset tuntevat stressiä elämänsä saavutuksista. Olemme oppineet, että aikuisena elämän pitää olla nautittavaa ja sen on toimittava tiettyjen sääntöjen ympärillä. Meille on myös kerrottu elämän yhteydessä, että sitä ei voi palauttaa, taikka kierrättää. Ei siis ihme, että alamme stressamaan jo kovin nuorena.

Onneksi kaiken tämän taistelun ja stressin jälkeen päästään eläkeikään. Tosin sillon on jo eletty suurimmat seikkailut, koettu parhaimmat juhlat ja tunnettu suurimmat rakkaudet. Onko loppuajalla siis enää niinkään merkitystä?

Mielestäni on. Siksi välihuomautuksena kehotankin teitä kaikkia muistamaan omia isovanhempiaan, koska suomessa joka toinen päivä yli 55-vuotias tekee itsemurhan yksinäisyyden vuoksi.

Lopetankin tämän bloggauksen muutamaan linkkiin, joidenka takaa löytyy näitä aitoja ja sielukkaita vanhuksia.

Sitten pari itseni ottamaa kuvaa (linkki vie portfolioon):

“But life is for living.We all know.
And no one wanna live it alone”