Elokuvan jatko-osa
Sunnuntaina 27. tammikuuta 2008En tiedä tehdäänkö romanttisiin komedioihin jatko-osia, mutta ainakin tämä tarina sai jatkoa. Lähden nimittäin 6.2:sta käymään Brysselissä, josta sitten matkaamme yöksi Pariisiin ja sieltä sitten vielä takasin Brysseliin. Ja jos joku olisi kysynyt minulta kuukausi sitten, että mitä teen, kun koulut alkavat. Niin epäilen vahvasti, että vastauksessani ei olisi ollut tytön tapaamista Brysselissä.
Pieneksi puolustukseksi voin sanoa, että täällä eletään vain kerran ja ainakin itse haluan elää kunnolla. Joskus on siis hyvä tehdä jotain vähemmän järkevää.
Yllätyin muuten siitä, että ketkä kaikki ovat eksyneet lukemassa tätä blogia. Täytyy siis tulevaisuudessa keskittyä enemmän siihen mitä tänne kirjoittaa.





