iPad nimeltään Myy

Kun iPad 2 julkaistiin, olin sitä mieltä ettei sillä tee juuri mitään. Ja blaah. Olin väärässä. Pari viikkoa sitten hankittu iPad 2 32gb Wi-Fi 3G on nimittäin muuttanut näitä ajatuksia melko radikaalisti. Onneksi. Surffailu kyseisellä laitteella on nimittäin mukavaa. Erittäin mukavaa. Jopa mukavampaa, kuin koneella. Myös ulkomaalaisten lehtien lukeminen on taas helppoa ja hauskaa, sekä blogit. Niitä tulee nykyisin luettua aivan eri lailla kuin ennen. Kuitenkin työelämässä laite on vielä turhauttava, ja varmasti tulee aina olemaan. Onneksi erilaiset appit auttavat työjutuissa sen verran mitä osaavat, ja helpottavat hieman elämää.

Siksi mielestäni on tärkeintä päästä siitä seikasta yli ettei laite korvaa tietokonetta tai puhelinta, vaan toimii niiden tukena. Uuden iCloudin avulla sähköpostit, kalenterit, muistutukset ja muut mystiset kaverit tanssivat hienosti keskenään. Ja kiitos tämän, en ole enää koskaan pimennossa omista menemisistäni.

Tästä johtuen iPad 2 on mahtava matkakumppani. Tämän lisäksi se on muodin harjalla surffailuun paras lauta mitä markkinoilta löytyy. Siksi ajattelin tehdä jotain hyödyllistä, ja esitellä kolme appia, jotka tekevät iPadista mahtavan laitteen pukeutumisesta kiinnostuneille ihmisille.

Style.com

Tämä appi on ylivoimainen. Kaikki uusimmat miesten ja naisten runway show ja mallistot päivittyvät nopeasti sisältäen huippulaatuisia kuvia. Näitä mallistoja pystyy selaamaan helposti, joka tekee muodin tutkimisesta nopeata. Käyttö on hauskaa ja erilaisilla käännöksillä vaatteet saa elämään ja näkymään ruudulla eri tavoin. Sisältöä on myös paljon, ja se päivittyy tiuhaan tahtiin. Kuten muoti.

Pulse

Pulse on eräänlainen uutistenlukija, jota itse käytän blogien lukemiseen. Se osaa hakea blogger.comista kaikki blogit mitä luet ja luo niistä kauniin näkymän. Selaaminen on helppoa ja itseään kiinnostavat jutut löytyvät nopeasti. Iso peukku.

Lehtikioski

Lehtikioski löytyy iOS5 -päivityksen myötä vakiona iPadeista ja se sisältää kaikki suurimmat ja tärkeimmät muotilehdet. Ostaessasi lehden “lehtikioskista”, se päivittyy automaattisesti, joten sinulla on aina uusin julkaisu luettavissa. Erittäin näppärää. Itse käytän lehtikioskia eniten ulkomaalaisten lehtien selaamiseen. Lehdet kuten Wired, GQ, GQ UK, sisältävät normaalisti älyttömästi mainoksia, joten niiden kuljettaminen on vaivalloista. Nyt kuitenkin kaikki ne menevät helposti mukana minne vain ja niitä on oikeasti kiva selata ilman tuhatta mainosta. Itseään kiinnostava sisältö löytyy nopeasti ja se sisältää yleensä suoria viittauksia linkkeineen kauppoihin, jotka myyvät kyseisiä tuotteita. Mukana tulee myös videoita, 3d -mallei ja sosiaalista mediaa. Siis paljon enemmän kaikkea mitä normaali lehti pystyy tarjoamaan.

Muotilehdistä kiinnostuneille suosittelenkin tutustumaan ilmaiseen ASOS -lehteen. Se ei sisällä kauheasti mielenkiintoisia juttuja, mutta sen sijaan siinä on paljon editorial-kuvausta, joissa esitellään Asoksen omia vaatteita. Kaikkien kuvien alta löytyy helposti linkit Asoksen nettikauppaan, joten ostaminen on helppoa ja nopeata. Erittäin kätevää, mutta lompakolle raskasta.