T-paidat tarjoaa Zara
Zara on espanjalaisen Inditexin tunnetuin vaatemyymäläketju, jonka muotimoguli Amancio Ortega perusti vuonna 1975. Tällä hetkellä Zara on yksi maailman nopeimmin kasvavista vähittäiskauppiaista yli 2700 liikkeellään noin 60 eri maassa. Ja totta kai se on myös meillä täällä kylmässä Suomessa.
Henkilökohtaisesti minulla on Zaraa kohtaan aika ristiriitaiset tunteet. Tykkään heidän bleizereista, t-paidoista, trensseistä ja muista takeista, mutta halveksun heidän huonoa laatua kengissä, sekä farkuissa. Kuitenkin voidaan sanoa, että Zaran puuttuminen Helsingin katukuvasta olisi kuin postin puuttuminen valtiosta. Hyvin alkukantaista ja masentavaa. Silti joudun vaivaamaan normaalikokoista päätäni sillä, että miksi Pull and Bear ja Bershka puuttuvat Suomesta? Nämä molemmat ketjut kuuluvat myös Inditexin omistukseen ja löytyvät Suomen takapihalta Eestistä. Joten joku mättää. Kaiken lisäksi näistä kahdesta ketjusta löytyy huomattavasti paremmat neuleet ja paidat. Joten euroja pyörittelevät franchaise-yrittäjät herätkää, ja tuokaa nämä kaksi kauppaketjua myös meille tänne Suomeen, kiitos.
Tämän pienen avautumisen jälkeen voisinkin kertoa mitä tänään ostin Zarasta. Lähdin sinne etsimään t-paitoja, koska olen aina diggailut Zaran v-aukkosia (melkein douchebag, mutta ei onneksi aivan) paidoista. Ja en onneksi taaskaan joutunut pettymään.








Zara on lisäks yks niistä ketjuista minkä toivois levittäytyvän muualleki Suomessa ku Helsinkiin ja Turkuun. Tää Oulu tosin on kaikkien muidenkin ketjujen suhteen melko takapajula :). Zara kuitenki kuuluu niihin liikkeisii missä tulee piipahdettua just Turussa ja Helsingissä käydessä, vaikkei mitää erityistä ois hakemassakaa.
Ainiin, teillä on asiat sielä vielä huonommin ;) Oulussa on kumminki Stockmann, joten eiköhän se Zarakin kohta ole sielä. Kuuluu nimittäin Suomessa Stokkan franchaise-ketjuun.
Mä oon aina kattonu että bershka ja pull and bear on jotenki teinimäisempää ja renttuisempaa linjaltaan. Lisäksi ne neuleet on 100% akryyliä, ainakin pari viimeistä kertaa tän ja viime vuoden aikana näissä liikkeissä käydessäni. Ei zarankaan vaatteet oo ainakaan kaikki niin paskoista materiaaleista..
Laadullisestihan noi on aika samaa huttua. Oon ostanut Bershkasta ja Pull and Bearista tommosia 60% akryylia neuleita. Ne on vaan mielestäni olleet paremman näkösiä, ku Zaran.
Noissa liikkeissähän ei pahemmin myydä bleizereitä, suoria housuja ja muita, mutta ei ole tarvettakaan. Mielestäni nuo kolme vierekkäin täydentää hienosti toisensa valikoimia. Siksi ulkomailla nämä löytyvät yleensä samalta kadulta. Eipä vaan meillä Suomessa.
Voi että mua v*tuttaa tää vaatetarjonta Suomessa. Just toi Bershkan puuttuminen suomesta ja se, ettei Zara oo Tampereella, jossa en kylläkään itse asu, mut on se vähän kummaa ku suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa, siis kaupunkiseudulla tässä tapauksessa, ei oo Zaraa vaikka turussa on, joka on vaan kolmas. sitte se on kumma ku joku Seppälä, jossa on niin rumia vaatteita, on suomen suurin vaateketju. Sais kyllä Stockmann konserni, joka ton seppälän omistaa, panna sen lihoiksi, ja avata tilalle Zaroja ja Bershkoja. Tossa Bershakn puuttumisessa lohduttaa vaan se, et mitä oon siellä käyny Ranskassa ja virossa, nii ei sieltä sillo mitään kivoja vaatteita löytyny. Saksassakaan ei muute oo Bershkaa, joka on kyllä vähä kumma ku se on kuitenki yks maailman isoimmist kansantalouksist ja Zara siel on.
Jokuvaan: Joo, hieman henkimaailman jutulta tuo vaatebisnes välillä tuntuu. Suomen yksi suurimmista ongelmista taitaa olla se ettei tätä maata pidetä mitenkään muotimaana, joten vaateyrittäjiä ei tänne kauheasti synny. Tuo franchaise-yrittäjyys kumminkin vaatii aika paljon luottoa tähän kansaan, eikä ilmeisesti sitä luottoa kauheasti vielä löydy.